”Elämä jakaantuu kolmeen osaan: siihen mikä on mennyt, siihen mikä on, ja siihen mikä on tulossa. Näistä se, mikä on, on lyhyt; se mikä on tulossa, on epävarmaa; se mikä on mennyt, on varmaa. Menneeseen kohtalo on menettänyt valtansa, sitä ei voi enää palauttaa kenenkään hallintaan.” (Seneca 2018: 43.)
Menneisyys opettaa
Ajatus jatkuu, että kiireisillä ihmisillä (= ihminen, jonka elämä ohjautuu ulkoapäin eikä ihminen itse kykene päättämään ajankäytöstään) ei ole aikaa miettiä menneitä tai sitten ihmisillä ei ole halua muistella katumusta herättäviä asioita. (Seneca 2018: 43 & 46.)
Lyhin elämä on Senecan mukaan sellaisilla, jotka unohtavat menneen, laiminlyövät nykyhetken ja pelkäävät tulevaa. Elämän päätepisteessä nämä ihmiset havahtuvat huomaamaan, että kaikki aika on mennyt turhuuteen. (Seneca 2018: 57.)
Oppia joka hetki
Itse ajattelen niin, että jokaisesta hetkestä on mahdollista oppia jotain. On pakko palata menneeseen, että paremmin saa otteen nykyisyydestä. On otettava opikseen tekemistään virheistä ja tehtävä seuraavalla kerralla paremmin.
Edellisessä työpaikassani olin usein tilanteessa, jossa minulta kysyttiin, osallistutaanko tapahtumaan X, että olisiko siitä säätiölle hyötyä. ”Totta kai osallistutaan! Ainakin siitä saa näkyvyyttä!” oli vastaukseni aina. Joitain hetkiä myöhemmin tajusin, että se kuka osallistuu, olen minä itse. Alkuun se oli aina järkytys, että hyvänen aika siitä ei mitään tule. Joihinkin tilaisuuksiin kysyin, että olisiko tarpeen jonkun toisen osallistua myös, mutta luotto siihen, että hoidan homman oli suuri ”sinä nyt osaat puhua”.
Aloin ajatella asiaa siltä kannalta, että vaikka jännittää, saan kosolti kokemusta. Ja jos homma menee reisille, niin ei sekään ole niin vakavaa, muutkin jännittää ja kuka vain voi joskus epäonnistua.
Yksi työkaverini ihmetteli intoani, mutta mä olin päättänyt ottaa työstä kaiken mahdollisen opin ja kokemuksen irti mitä vaan ikinä sain. Paljon mä opinkin! Ja sain varmuutta tekemiseeni. Sain osakseni luottamusta ja kannustusta ja mä osasin hyödyntää saamani mahdollisuudet. Ponnisteluja se vaati, mutta kannatti!
... se vahvistaa
Seneca jatkaa, että jos sinulla on pohjaton astia ja siihen kaadetaan vettä, vesi valuu hukkaan, kuten valuu elämä hukkaan niiltä, jotka eivät kykene katsomaan taaksepäin. Koska nykyhetki on lyhyt, ei kiireinen ihminen saa otetta siitäkään. (Seneca 2018: 44.)
En ole siis tehnyt turhaa työtä analysoidessani elämääni. Eräs tuttavani sanoi, että isoissa vastoinkäymisissä minun vahvuuteni on juuri asioiden analysoinnin taito. Huomaan asioista pieniäkin yksityiskohtia, kokonaisuutta unohtamatta ja pyöritän asioita eri kulmista saadakseni kaikesta irti mahdollisimman paljon. Ei kaikki aina kivaa ole, mutta aika harvaan asiaan kuitenkaan kuolee. Olen opetellut ajattelemaan positiivisemmin, eikä kaikista asioista tarvitse tehdä ongelmaa.
Innolla odotan, mitä uutta lähiaikoina opinkaan! Ja onko jotain, mitä voisin opettaa muillekin?
