Luova osaaja
Olen luova ihminen. Luovuus näkyy elämässäni kirjoittamisena, valokuvaamisena, askarteluissa sekä erilaisissa luovissa ratkaisuissa: olen muun muassa putsannut lokin kakkaa auton katosta kasvomaskilla, kun ei autosta löytynyt paperia. Ja jesarilla tai nippusiteillä voi korjata melkeinpä mitä vain, kun vaan käyttää luovuuttaan.
Valokuvauksessa pyrin löytämään mielenkiintoisia ja erilaisia kuvakulmia ottamalla tiukkaa lähikuvaa tai jotain muuta “tavallisesta” poikkeavaa.
Luovuuteen liitän tietyllä tapaa myös sen, että kokonaisuuden hahmottamisen lisäksi huomaan detaljeja, joita muut eivät välttämättä huomioi. Töissä monesti palattiin työstämään jotain yksityiskohtia, kun kysyin, että onkos tässä ajateltu tämän asian vaikutusta siihen ja siihen. Toiset eivät olleet välttämättä huomanneet lainkaan moista näkökulmaa, ja se oli kuitenkin kokonaisuuden kannalta merkittävä.
Sinnikäs puurtaja
Tiedonjanoinen käytännön ihminen
Olen kiinnostunut hyvinkin erilaisista asioista. Haen mielelläni lisätietoa kaikesta mahdollisesta, on kyse sitten jonkun näyttelijän taustoista tai jostain teknisen laitteen ominaisuuksista, niin mahdollisuuksien mukaan haluan mahdollisimman paljon tietoa asiasta.
Osaan myös käyttää hyödyksi niitä tietoja, mitä olen etsinyt. Osaan esimerkiksi vaihtaa autoon raitisilmasuodattimen ja kaventaa vaatteita niin, ettei päällepäin näy ompeleita, vaikken varsinainen käsityöihminen olekaan. Tietoa on netti pullollaan: pitää vain osata hakea ja tuoda hakemansa tieto käytäntöön.
Analysoiva sosiaalinen organisoija
Osaan löytää asioista positiivisia näkökulmia ja otan vaikeatkin tehtävät mahdollisuutena oppia uusia taitoja ja innostan muita lähtemään mukaan tekemiseen. Olen halukas auttamaan muita ja valmis joustamaan esimerkiksi aikatauluissa että saadaan homma purkkiin järkevällä aikataululla. Pystyn organisoimaan asioita lyhyelläkin aikavälillä eikä pakka mene sekaisin muutoksista. Hetken mietin asiaa, otan uutta tulokulmaa ja jatkan asian työstämistä.
Työpaikalla osaan luoda kokonaisvaltaisen näkemyksen organisaation tarpeista. Teen kaikkeni, että luon positiivista mielikuvaa organisaatiosta niin sen sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Olen työlle antautuva tiimipeluri ja vuorovaikutus- ja yhteistyötaidoiltani erittäin kyvykäs. Minua on helppo lähestyä. Niin töissä kuin vapaallakin ihmiset tulevat usein juttelemaan ja purkavat tuntojaan. Kuuntelen ja parhaani mukaan myös autan, jos on jostain sellaisesta asiasta kyse.
Kohti positiivista ajattelua
Kyllähän kaikesta saa ongelman aikaiseksi, jos haluaa kaiken niin kääntää. Mutta auttaako se? Onnistuisiko homma kuitenkin hieman paremmin, jos lähtökohta olisi se, että kyllä tämä tästä jossain vaiheessa valmiiksi tulee. Se on niin hyvä kuin näillä taidoilla aikaiseksi saan, sen sijaan että ajattelisi: tästä kuitenkaan mitään tule, antaa olla koko homman!
Halu ja taito kehittyä
Orffit laulaa Haloo Kalevala -levyn Sammon taontaa laulussa: "Vaik ois seppä syntyessään, ei aina suju. Täytyy rauta kesyttää, löytää sen juju." Näinhän se on, harva osaa ensiyrittämällä mitään. Toki monesti on niin, että "tahtois heti osata. Eikä jaksais treenata. Niin raskasta on kuulla ne - treenausajatukset" (Orffit: Kuinka bumerangia heitetään?).