tiistai 17. elokuuta 2021

Työnmetsästys jatkuu - fiiliksiä elokuussa

Olen ollut nyt yli puoli vuotta työttömänä! En olisi talvella uskonut, että taas tulee näin kivinen taival tästä! Eniten haluan töitä siksi, että mä rakastan töissä olemista! Toki talouskin on paremmalla tolalla, kun töissä käy.

Kesä"loma"

Työnhaku kesäkuun puolen välin jälkeen, aina elokuun alkuun asti oli vähäisempää. Sopivia avoimia työpaikkoja ei ollut niin paljon kuin ennen lomakautta, enkä nähnyt mielekkääksi edes aloittaa piilotyöpaikkojen metsästystä.

Välillä toki työnhaku oli mielessä, lähinnä ahdistuksena siitä, että toisilla on kesäloma, jonka loputtua he palaavat töihin ja oma “loma” sen kun vaan jatkuu. Epätietoisuus on kaikista pahinta! Jos mä tietäisin, että joulukuun puolivälissä alkaa työt, niin tämän ajan ennen sitä voisi oikeasti käyttää itselle mielekkäisiin asioihin ja ottaa enemmän lomailun kannalta. Nythän tämä menee siihen, että koko ajan on mielessä, että pitää hakea paikkoja eikä oikein osaa keskittyä mihinkään - eikä tämä miltään lomalta tunnu, kun tälle ei ole päätöspäivämäärää.
Kesällä kuvasin mm. perhosia.


Aktiivinen täytyy olla

Elokuun alussa tuli täyteen puoli vuotta työttömyyttä. Ensimmäinen määräaikaispuhelu TE-toimistosta tuli 5.5 työttömyyskuukauden kohdalla. Työnhakuvalmennukseen kannattaa kuulemma ilmoittautua. Ja hakeutua työvoimakoulutukseen - sitä olin jo itsekin miettinyt ja asiaa jo pohjustanut koulun puolelta. Omaa aktiivisuutta minulle soittanut henkilö piti äärimmäisen tärkeänä.

Niin. Eipä sitä töitä saisi, jos niitä ei hakisi! Olin kyllä luottanut siihen, että nyt kun minulla on enemmän verkostoja, saisin helpommin/nopeammin töitä. Valitettavasti näin ei ole ollut. Toistaiseksi ei ole yhteydenottorintamalla kovin vilkasta ollut. Itse olen hakenut ehkä noin kuuteenkymmeneen paikkaan. Nyt pitäisi kenties aloittaa piilotyöpaikkojen etsiminen, mutta koen todella vaikeaksi sen, että itse määrittelisin, mitä tarjoan organisaatiolle. Helpompaa hakea olemassa olevia paikkoja. Toki niihin on aina enemmän hakijoita…

Tässä elokuun alkupuoliskolla oli muutama haku auki, ja osasta on jo tullut “kiitos mutta ei kiitos” -vastaukset. Paria odottelen, että kuinka käy. Pääsisi nyt edes haastatteluun asti, niin sitten olisi edes pieni mahdollisuus päästä maaliin saakka. 

Somehommia

Hommasin itselleni pari verkkokurssia somen hyödyntämiseen liittyen. Alan sitä materiaalia nyt käydä läpi, josko sieltä saisi jotain kivoja vinkkejä. Tavoitteellista somen käyttöä aion tehdä, vaikka jossain kohtaa töissäkin olisin! Se on kuitenkin mukava ja monipuolista tekemistä, jossa saa laittaa luovuuden kukkimaan. 

Ehkä joskus olen siinä pisteessä, että voisin kutsua itseäni somevaikuttajaksi. Kuka tietää - vaatii sekin isosti töitä ja paljon toistoja. Ainakin nyt omaksi iloksi käyn läpi noita somevaikuttamisen opastuksia. Katsotaan sitten, ottaako se tuulta alleen. Muttei mikään oppi koskaan turhaa ole!