Jalkapallo - kuninkuuslaji

Yhdessä postauksessani kerroin, että minulla ei elämässäni ole tainnut olla kuin yksi isompi kiinnostuksen kohde, johon hurahdin täysin. Tuossa kun EM-jalkapallo alkoi pyöriä televisiossa, muistin, että hetkinen, on ollut ainakin yksi toinenkin: jalkapallo! 

Italian MM-kisat

Oli vuosi 1990, olin 12-vuotias. Jalkapallon MM-kisat pelattiin silloin Italiassa. Jostain syystä ajauduin katsomaan pelejä - elettiin toki aikaa, jolloin ei televisiosta tullut yötä päivää ohjelmia, eikä kanaviakaan ollut niin kuin nyt. En muista enää, katsoinko kaikki pelit, mutta ainakin niitä, mitä tuli päivän viimeisinä otteluina joskus öisin. 

Jostain syystä ihastuin Italian joukkueeseen suuresti, etenkin heidän parhaimpaan pelaajaansa, josta sitten keräsin kaikki lehtijutut talteen sinä kesänä. Ja olin mustasukkainen, kun tällä pelaajalla oli vaimo ja kaksi lastakin. Innostuin kyllä jalkapallostakin siinä määrin, että lainasin paikallisesta kirjastosta kaikki mahdolliset kirjat, mitä siitä löytyi. Opettelin kaikki säännöt jne. 

Italia ei päässyt finaaliin. Se harmitti valtavasti! Saivat pronssia. Finaalissa pelasi Argentiina ja Saksa (Saksan liittotasavalta). Finaaliottelussa olin Saksan puolella, koska se oli kuitenkin eurooppalainen maa. Muistan, että pappani katsoi finaalin loppua kanssani. Pappani oli Argentiinan puolella. Argentiinan joukkueesta ajettiin kentältä pois lopulta kaksi pelaajaa ja Saksa voitti 1-0. Tässä vaiheessa muistan tulleeni surulliseksi Argentiinan puolesta, koska joukkueet eivät olleet samankokoiset loppuun asti. Toki rikkeet ovat aina rikkeitä! 

Huuhkajat!

Olen EM- ja MM-kisoja senkin jälkeen jonkin verran katsonut, mutten samalla intensiteetillä kuin silloin. Enkä muista, mikä maa milloinkin on voittanut. Vallankin, kun lapset olivat pienempiä, pelejä en niin paljon pystynyt katsomaan.

Tänä vuonna olen katsonut yhtä peliä lukuunottamatta kaikki, vielä mahdollisuus saada Italia mestariksi. Italiaa siis kannatan nyt, kun Suomen joukkue ei kisaa enää. En ole kyllä Italian joukkueesta nyt bongannut ketään yksittäistä pelaajaa, joka olisi sen arvoinen, että hurahtaisin keräämään hänestä kaikki mahdolliset lehtijutut.

Taannoin googlasin sen 1990 vuoden tähden ja hämmennyin kovasti. Kun nyt 43 vuotiaana katson hänen silloisia kuviaan, ei hänen olemus sykähdytä minua lainkaan. Ehkä olen aikanaan ihastunut siihen kokonaisuuteen. Taitoon pelata. Taitoon tehdä maaleja. Hänet valittiin kisojen parhaaksi pelaajaksi. Sellaiseen kannattaakin ihastua.

Kuinka onnellinen olenkaan, että Suomen Huuhkajat olivat viimein arvokisoissa! Aivan mahtavaa! Surullista toki, ettei kisa heillä jatkunut alkulohkoa pidemmälle, mutta hyvä alku tuokin! Ja kuinka ihania tyyppejä Suomen joukkueessa onkaan! Siellä on useampi sellainen, jollaisen persoonan soisi olevan jokaisessa työpaikassa ja jokaisen ihmisen lähipiirissä muutenkin. 

Tänä vuonna olen siis isosti ihastunut useampaankin suomalaiseen pelaajaan, jotka omalla olemuksellaan, kokonaisuudellaan, ovat näyttäneet positiivista esimerkkiä muille ja tsempanneet joukuetovereitaan. Olen aivan rakastunut! Palavasti toivon, että Suomi on kisoissa jatkossakin mukana. Jalkapallo on kuninkuuslaji, siihen kannataa satsata.